Reiki-energiahoitajan viisi periaatetta

Reiki-energiahoitajan viisi periaatetta

Reiki on enemmän kuin vain hoitamista kädet hoidettavan päälle laittaen tai etänä hoitaen. Varsinkin Japanissa reiki on energiahoitamisen sijaan hyvin vahvasti elämäntapa sekä henkisen kehittymisen menetelmä, jota ohjaa Usui Shiki Ryoho reikin viisi periaatetta:
  1. Juuri tänään ole onnellinen
  2. Juuri tänään odota parasta
  3. Ole ystävällinen kaikille
  4. Ansaitse leipäsi rehellisesti
  5. Ole kiitollinen monista osaksesi tulleista siunauksista

Reikin viisi periaatetta tulevat Japanin keisari Meijiltä (1852-1912). Mikao Usui on välittänyt periaatteet oppilailleen edesauttamaan parantumista niin mielen kuin kehon tasolla. Reikin periaatteiden tavoitteena on hiljentää mieltä ja sen aikaansaamaa hälinää. Mieli on se kaoottinen osa meistä, joka koko ajan muuttaa itseään, on epävarma, pelkää ja epäilee kaikkia ratkaisuja. Mieli on täynnä kaikkea sitä, mitä kutsumme arjeksi ja selviytymiseksi. Mielen hiljentäminen vie meitä lähemmäksi omaa itseämme.

Usui Shiki Ryoho reikin kaksi ensimmäistä periaatetta alkavat sanoilla “juuri tänään”, joka ohjaa meitä elämään nykyhetkessä. Emme voi vaikuttaa menneeseen, eikä tulevaisuus ole vielä tässä. Ainoa asia, johon voimme todella vaikuttaa on nykyhetki.

Ole onnellinen ja odota parasta kehottavat meitä keskittymään positiivisiin asioihin elämässämme. Reikin kaksi ensimmäistä periaatetta voidaan myös esittää muodossa “älä ole vihainen” ja “älä huolehdi”. Viha ja negatiiviset tunteet laskevat kehomme energivärähtelyä ja saavat meidät voimaan huonosti. Älä ole vihainen ei tarkoita sitä, että emme saisi vihastua, vaan se ohjaa meitä tunnistamaan syyt vihastumisemme taustalla ja päästämään niistä irti. Huoli taas puolestaan ei kykene elämään läsnäolon tilassa.Vain mieli murehtii menneitä ja huolehtii tulevasta. Kun elät nykyhetkesssä, huoli ei tavoita sinua.

Kuva käsien muodostamasta sydänkuviosta ja teksti: " Reiki-energiahoito etänä vain 39 €. Varaa hoitosi kätevästi Paivikan verkkokaupasta"

Kolmas Usui Shiki Ryoho reikin periaate “ole ystävällinen kaikille” ohjaa meitä kunnioittamaan elämää ja kaikkea elävää sekä myös elottomina pidettyjä asioita eli kaikkea mikä on olemassa. Tämä koskee myös meitä itseämme: oman elämämme kunnioittamista ja arvostamista. Ystävällisyys onkin reikin ytimessä, kuten se on myös koko ihmisyyden ytimessä. Ystävällisyys omaa elämäntilannetta ja muita kohtaan määrittää sen, kuka olen ja miten pohjimmiltani toimin.

Neljäs reikin periaate “ansaitse leipäsi rehellisesti” kuvaa kaikkea sitä työtä, mitä teet, ei vaan päivätyöksesi, vaan koko elämälläsi. Työ oman elämän eteen on myös liittymäkohta toisen elämään, koska elämme kaikki yhteydessä toisiimme. Elämämme on siis työmme. Teemme työtä omalle elämällemme, emmekä kenellekään muulle ja asetamme itse itsellemme päämäärät ja rajoitukset. Ansaitse leipäsi rehellisesti merkitsee oman itsensä tuntemusta ja rehellisyyttä oman elämän päämääriä sekä itselle asetettuja rajoja kohtaan sekä työskentelyä päämäärien saavuttamiseksi.

Entä sitten reikin viides periaate “ole kiitollinen monista osaksesi tulleista siunauksista”? Nykymaailmassa on joskus vaikea olla kiitollinen, kun kultuurimme kannustaa meitä haluamaan koko ajan jotain lisää. Emme kuitenkaan pysty tietämään tulevaisuuttamme, joten ainoa hyödyllinen asia on tuntea kiitollisuutta tätä hetkeä kohtaan. Kiitollisuus nostaa kehomme energiavärähtelyä ja muokkaa aivojemme neuroniverkkoja, saaden nykyhetken tuntumaan sidettävämmältä ja valmistaa meitä kokemaan kiitollisuutta tulevia kokemuksia kohtaan. Mennyt on mennyttä ja tulevaisuudesta ei ole tietoa, joten miksi emme nauttisi nykyhetkestä ja tuntisi kiitollisuutta siitä mitä on?

Mikäli kiinnostuit reikistä tule reikikurssille opettelemaan lisää reiki-energiahoitamista ja tutustu reikin harjoittamiseen elämäntapana.

Rakkaudella

Päivi Nieminen

Reiki ja kundaliinireiki master

Paivikka

Lähteet:

Karilahti Marko. 2017. Reiki eheäksi ihmiseksi. Taivaankaari
McGlinn Sari. 2008. Reiki, luonnollisen parantamisen menetelmä. Harmoniahuone
Wolfgang Distel, Wolfgang Wellmann. 2003. Dai komio reikin sydän 3.painos.Somsola

Takaisin blogiin